tiistai 21. toukokuuta 2019

Pitkä hiljainen aika

Olen ollut pitkään hiljaa. Hävennyt. Surrut. Murehtinut. Moniin kuukausiin ei ole ollut mitään ajatuksia talouden hoidosta. Kiinni olevat kirjeet täyttäneet lipaston laatikon. Tyhjä ja voimaton olo.

Mulle otti todella koville se että jouduin ulosottoon. Tunne oli että minulta oli viety ihmisyys ja olin saanut leiman otsaan. Ei sen näin pitänyt mennä. Olen asian kanssa ollut todella hajalla.

Nyt olen vasta alkanut asiaa sulattamaan, asioita pikkuhiljaa selvittämään. Mitkä ovat mahdollisuuteni selviytyä ja varsinkin mikä on se aika milloin on mahdollista jälleen olla selvillä vesillä. Olen alkanut jälleen lukemaan kirjoja jotka koskevat talouden hallintaa ja etsin tietoa myös muutoin. Tarve on päästä jälleen tasapainoon.

Tilanne on muutoin sama, elän yhä samassa parisuhteessa, liian kalliissa talossa joka vielä vie paljon rahaa että on valmis kokonaan. Auton viimeinen erä on heinäkuussa joka on sen jälkeen mun oma auto. Lapset kasvaa ja onneksi eivät paljoa ole huomanneet äidin ahdistusta.

Taloudellista tilannetta olen nyt pari päivää selvittänyt. Vielä ei lähellekkään kaikki rästilaskut ole selvillä, mutta voisin laittaa nämä mitä nyt olen selvittänyt:
Ulosoton sivuilla kävin vasta tänään ensimmäisen kerran, vaikka olen ollut ulosotossa vähän alle vuoden. 4 pientä ulosottoa olen maksanut ja 4 isoa on vielä maksettavana. Tässä vielä maksettavat:

Lowell Suomi = op:n kulutusluotto otettu 3000 €, ulosotossa nyt 3478,91€
Op-korttiyhtiö otettu 3000€, ulosotossa nyt 3102,69€
Alektum Capital ag= en muista mikä on, ulosotossa 422,18€
PRA Suomi oy otettu 10000€ muistaakseni, nyt ulosotossa 8864,72€ parhaimmillaan summa ollut paljon yli 11000€

Tälläisiä lukuja löysin ulosotossa, kun kävin katsomassa mistä voi maksaa suuremman määrän mitä ottavat palkasta, kun autolaina on maksettu.
Autolainan viimeinen eräpäivä on 4.7.2019 jonka jälkeen se oisi maksettu. Maksettavana vielä 3 erää eli 781,26€

Opintolainaa on vielä maksettavana 746,13€

Asuntolainaahan me maksamme puoliksi, joten minun osuutta lainasta on vielä jäljellä 101181,73€.

Erinäinen määrä minulla on vielä erilaisia laskuja, jotka menneet yli ajalle. Niiden järjestäminen on seuraavaksi ohjelmassa. Tämä kyllä taas tästä järjestyy kun oikein yrittää.

Tuolla edellisessä postauksessa oli Youtube kanava perheen äidistä joka ymmärtääkseni laittoi viikon ruokarahat kirjekuoreen ja sen mukaan osti ruuat. Ens kuussa kun lapset ovat lomalla olisi mahdollisuus asiaa kokeilla. Kun laskee jokaiselle perheenjäsenelle ruokarahat viikoksi 20€ ja lemmikeille 20€ yhteensä se olisi viikossa 140€. Vielä en tiedä kuinka realistinen tämä on. Mutta ajattelin kokeilla. Silloinhan ruokaan menis yhteensä kuukaudessa noin 560€. 2 aikuiselle ja 4 lapselle sekä lemmikeille. Muihin ostoihin laittaisin kuukaudessa yhteensä 100€ ja bensaan n.150 €. Nämä voisin kaikki maksaa käteisellä, jotta näen miten raha liikkuu.

Joskohan nyt olisi syvimmästä kuopasta noustu ja jaksaisi katsoa eteenpäin ja suunnitella tulevaa. Toivotaan näin. Yritän aktivoitua myös täällä kirjoittamaan joka yleensä on myös itseäni auttanut pähkäilemään omaa taloutta.